Raatteen Portti on loistava ja monipuolinen käyntikohde ryhmille!
Euroopan suurin talvisotamuseo ja Kanttiini Päämaja ovat kokonaisuudessaan loistava käyntikohde myös ryhmille.
Meillä käy vuosittain kymmeniä ryhmiä, aina pienistä perheryhmistä isoihin usean bussillisen kokonaisuuksiin.
Tarjoamme ryhmille opastettuja museokierroksia mm. Raatteen Portin talvisotamuseossa, Raatteentiellä, vartiomuseossa
ja vaikkapa bussikierroksen vanhan kirkonkylän taistelualueella. Opastetut auto/bussiretket räätälöidään aina asiakkaan
kanssa yhdessä. Tyypillinen bussiopastus on kestoltaan noin 3 tuntia (museot ja Raatteentie), mutta kaikki on toki
suunniteltavissa asiakkaan toiveiden mukaisesti. Opas kannattaa varata vähintään 7 vuorokautta ennemmin.
Yli 20 henkilön ryhmillä on mahdollisuus tilauksesta lounastaa Kanttiini Päämajassa. Maittavat lounaat,
Ritarimunkit ja aina tuore kahvi ovat meille kunnia-asia josta emme tingi palaakaan.

Esimerkkiohjelmia ryhmille

Koe Suomussalmen taistelut ja legendaarisen Raatteentien rajut tapahtumat ammattitaitoisen oppaamme johdolla. Mielenkiintoa ja tunteita herättävät tarinat tempaavat ryhmäsi mukaan aikamatkalle Talvisodan ihmeeseen, jossa Suomen sotilaat pysäyttivät vihollisen tunkeutumisen kotimaahamme.

Esimerkkihinnat arvonlisäverollisia, eivät sisällä kuljetuksia

Talvisota Suomussalmella

Ammattitaitoinen ja alueen tunteva opas vastaanottaa ryhmänne Ämmänsaaren keskustassa. Opastettu tutustuminen Suomussalmen kirkonkylän; mm. Haukiperä, Hulkonniemi ja Raatteentien; mm. Kuomanjoki, Purasjoki sotatapahtumiin ja nähtävyyksiin sekä Raatteentien päässä Venäjän rajan läheisyydessä sijaitsevaan Vartiomuseoon. 

Lounas Talvisotamuseo Raatteen Portin Kanttiini Päämajassa. Lounaan jälkeen opas tutustuttaa ryhmänne Talvisotamuseon näyttelyyn. 

Ritarimunkkikahvit ja keskustelua oppaan ja henkilökunnan kanssa talvisodan tapahtumista ja esille nousseista kysymyksistä. 

Ohjelman kesto n. 5 tuntia

20 – 50 henkilölle, pyydä tarjous!

Tuhansien tarinoiden Raatteentie

Ammattitaitoinen ja alueen tunteva opas vastaanottaa ryhmänne Talvisotamuseo Raatteen Portissa. Opastettu tutustuminen museoon sisältäen 14 min talvisodan tapahtumia hienosti avaavan dokumenttifilmin.

Kahvitauko kanttiini Päämajassa aamulla paistetun sämpylän tai Ritarimunkin kera.

Raatteentie, puna-armeijan Div. 44:n kohtalon tien tapahtumiin ja nähtävyyksiin ja rajan pinnassa sijaitsevaan Vartiomuseoon tutustuminen Talvisodan aikaisten tarinoitten siivittämänä.

Paluu Raatteen Porttiin, lähtölounas 

Ohjelman kesto n. 4 tuntia

20 – 50 henkilölle, pyydä tarjous!

 

Talvisotamuseo Raatteen Portti

Talvisotamuseo Raatteen Portin näyttely ja ulkoalue kertovat suomalaisten sotilaitten ja kotirintaman voitokkaasta taisteluista Isänmaan puolesta yhdessä Talvisodan ratkaisutaistelussa.  Näyttely kertoo myös karua tarinaa puna-armeijan yrityksistä sinnitellä suomalaista sotilasta ja luontoa vastaan siinä onnistumatta. Vaihtuvana näyttelynä Jatkosodan materiaalia ja uutuutena tarinaa ja nähtävää Kenttäradasta, jota myös Kuolemanradaksi kutsuttiin.

Ohjelman kesto 1 – 2 tuntia ryhmän koosta riippuen

1 – 50 henkilölle

Suomenkielinen opastus alkaen 50€/tunti/ryhmä

Pääsylippu 9€/henkilö min. 20 henkilöä, alle 20 henkilöä 12€/henkilö

Kanttiini Päämajasta aamulla paistetut Ritarimunkit ja tuoretta kahvia tai maukkaat ryhmälounaat min. 20 henkilölle.