Tuoksun tunnet jo ovella. Jos kaikki Raatteen Portilla leivotut munkit laitettaisiin samaan kasaan, herkkukeko olisi melkoinen, sillä munkkeja on leivottu jo vuodesta 1992 lähtien tällä samalla paikalla. Käsintehtyjen tuoreiden munkkien makoisaa houkutusta ei voi vastustaa.

Kanttiini Päämajassa voi matkailija levähtää ja nauttia tuoreen kahvin ja paikan päällä leivottujen makeitten ja suolaisten leivonnaisten mausta. Ryhmille ruokailut tilauksesta ympäri vuoden.

Ruokalistat ryhmille

Hinnat sisältävät: 1 annoksen, leivät ja ruokajuomat, kahvin/teen. Erityisruokavaliot ilmoitettava tilauksessa.

Ryhmän matkanjohtaja ja kuljettaja vapaat. Minimi ryhmän koko 20 henkilöä.

RAATTEEN HERNEKEITTO, 14 euroa

Perinteinen talvisodan hengessä valmistettu hernerokka + pannari hillolla. (G,L)

VÄÄPELIN LOHIKEITTO, 16 euroa

Kermainen lohikeitto maukkailla perunoilla ja itse keitetyllä herkullisella kalaliemipohjalla. (G, VL)

TÖPINÄN  LIHAKEITTO, 16 euroa.

Lihakeitto Portin perinteisellä reseptillä valmistettu. (G,L)

PÄÄMAJAN PAISTI, 19 EUROA

Uunissa pitkään haudutettuja juureksia, possun- ja naudanlihaa. Keitetyt paikalliset perunat. (G,L)

RYKMENTIN RIISTAKIUSAUS, 19 euroa

Kermassa haudutettua riistaa, perunaa ja sipulia. (G,VL)

 

Ryhmien ruokailut maastossa sota-ajan tapaan Raatteen Portin Kenttäkanttiinissa ovat mahdollisia ennakkotilauksesta. Kysy tarjoustamme, ryhmien koko min 20 hlö ! 

Päivä Raatteentiellä ja illanvietto Suomussalmen Seurahuoneella

Raatteen Portissa vierailevat ryhmät voivat halutessaan varata illanvieton Seurahuoneella Suomussalmen keskustassa. Paikka henkii vanhanajan tunnelmaa, talossa paljon vanhaa esineistöä, ruokailut tilauksesta ja A-oikeudet.

Raatteen Portti ja Kahvila-Ravintola Seurahuone järjestävät ryhmille (min. 8 henkilöä) mielenkiintoisia Suomussalmen sotahistoriaa käsitteleviä paketteja.
Aloitamme tutustumalla Raatteen Portin talvisotamuseoon jonka jälkeen on maittava keittolounas Kanttiini Päämajassa. Tutustuminen Raatteen Portin ympäristöön ja halutessaan ryhmä voi ajaa Raatteentietä vaikkapa Purasjoen puolustusasemille, jossa juoksuhaudat ja korsut kertovat omaa tarinaansa.
Illalla siirrytään Ämmänsaareen ja siellä idylliseen Ravintola Seurahuoneen yläkerran “Upseerin Hoviin” jossa tarjoillaan maukas iltapala ja kyytipojaksi vaikkapa Marskin Ryyppy.
Samalla kun makuhermoja hemmotellaan kertoo ammattitaitoinen esitelmöitsijä Suomussalmen Talvisodan taisteluista paikallisella vankalla tietämyksellä. Hinnat alk. 65€/hlö.